28 heinäkuuta 2009

Ti-ti-nalle ja Reima


Eilen aamulla päätimme kuluttaa miehen viimeisiä lomapäiviä tehokkaasti ja ajelimme Ikaalisiin Ti-ti-nallen talolle. Siellä hurahti useampi tunti monenlaisessa puuhassa ja kivaa oli! Ikaalisten seutu on niin kaunista, että sinne pitää joskus mennä ajan kanssa muutenkin tutustumaan paikkoihin.



Ti-ti-nalle ja Tiri-vauva

Tau-nalle ja Äiti-nalle



Ja koska oltiin jo NIIN lähellä Parkanoa ja Reiman tehtaanmyymälää, ei tämä meidän perheen äiti-hahmo voinut olla puhumatta perheen isä-hahmoa ympäri ja niinpä suuntasimme sinne tuhlaamaan hieman lisää.=)

Mutta kannatti mennä. Samalla hinnalla, jolla normaalisti saisi yhden toppahaalarin, sain näin paljon tavaraa! Reimalle suuntaamme tulevaisuudessa varmasti uudestaan!

Paluumatkan varrella olisi tehnyt mieli pysähtyä vielä Pinsiön taimistolla ja sisustusshoppailla, mutta perheen pienin oli toista mieltä. Sinne ei onneksi matka ole kummoinen, joten ehkäpä lähden sinne joskus rauhassa yksinäni.



25 heinäkuuta 2009

Pajutilalla

Pääsin tänään hetkeksi vapaalle kotiäidin hommista ja tietysti suuntasin samantien tuhlailemaan. Olen jo pitkään etsinyt kylppäriimme sopivaa pienehköä peiliä, mutta sopivaa ei ole osunut kohdalle. Marjamäen Pajutilalta löysin tämän.

Peili olisi voinut olla vähän isompi ja mielellään valkoinen. Mutta koska kylppärissä on paljon muitakin harmaita yksityiskohtia ja isompiakin pintoja, sopii tämäkin joukkoon. Ja saahan sen maalattua valkoiseksi jos haluaa. Kannattaisko?







Tänään on sitten viisi kiloa mansikkaa paloiteltu, muutettu Melatinin ja sokerin avustuksella hilloksi ja pakastettu. Jos jaksan, ahdan pakkaseen vielä samanmoisen satsin, mutta en hillona.



24 heinäkuuta 2009

Leikkimökki


Heti aamutuimaan lähdin ottamaan mökistä kuvia, kun eilen illalla
kameran yöasetuksilla ottamani kuvat olivat ihan surkeita. Tässä vaiheessa mökki siis ulkoapäin nyt on. Eilen mies nikkaroi terassin eteen tuon rappusen. Kuulemma jonkinlainen koroke on suunnitteilla myös aukeavan ikkunan eteen, jotta jäätelön ostajat nousevat suunnilleen samalle tasolle myyjän kanssa.



Ja tässä ne kuuluisat jätskit!
Tilasin ne Onnelan Anulta keväällä ja kovassa käytössä ovat olleet.
Kiitos Anu!




Tämä ikkuna siis aukeaa ulospäin ja kuten kuva kertoo, kaipaa myös perusteellista pesua kuten päätalonkin ikkunat! Taloyhtiössämme maalataan kesän aikana kaikki puupinnat ulkoa ja vasta nyt on meidän asuntomme vuoro, joten ikkunanpesua on viivytetty näin pitkään.

Mökin pöytä ja tuolit ovat minun vanhojani ja todella kovaa tekoa, koska ovat (öhöm) 30 vuotta jo kestäneet! =) Pellavaisen verhokankaan ostin Eurokankaasta ja anopin koneella hurautin molempiin ikkunoihin verhot sekä toisesta kankaasta äitiyspakkausten vaahtomuovipatjoille irrotettavat päälliset. Patjojen päällä on kiva loikoilla ja lueskella vaikka kirjoja.



Tässä kuvassa siis patjat ja ihana siivoussetti, jonka eilen löysin Halpa-Hallista. Brion uunin esikoinen sai viime syksynä 3-vuotislahjaksi mummolta ja papalta. Matto on sekin tosi vanha, lapsuudenkotini jäämistöä. Pari vanhaa kattilaa luovutin ilomielin leikkikäyttöön ja niissä on jo valmistettu marjasoppaa moneen kertaan.


23 heinäkuuta 2009

Postia odotellessa

Eilen koitti pitkän odotuksen jälkeen se päivä, kun pääsimme sisustamaan Huitsin Nevadaa (leikkimökkiämme siis) sisältä. Lattiamaali oli nippa nappa kuivunut, mutta huonekalut piti saada paikoilleen ja leikki sai alkaa! Tänään isi kiinnitteli seinille pari taulua, verhokiskot ikkunoihin ja postilaatikon ovenpieleen.


Valkoista maalia suditaan vielä nurkkalautoihin, oveen ja pariin muuhunkin kohtaan. Terassia fiksaillaan ja rakennetaan siihen jonkinlainen aita ja ehkä penkkikin. Muutama homma siis vielä jäljellä, mutta se ei haittaa jäätelökioskin toimintaa tai pihapensaiden marjoista tehdyn sopan valmistusta
sisätiloissa. Yön viettämistä mökin uumenissa vielä harkitaan.



Tämä taulu on aikoinaan ollut ripustettuna lapsuuteni leikkimökin seinään. Uskoakseni se on äitini tekemä. Siksi tunnearvo on suuri. Kunhan saan jossain vaiheessa otettua hyviä sisäkuvia mökistä, lisäilen niitäkin näkyville. Jostain syystä tähän mennessä otetuissa kuvissa vain on jokaisessa "jonkun" pää, käsi tmv. =)


Josko huomenna saisin vihdoin ne kesän mansikatkin pakkaseen?



21 heinäkuuta 2009

Sillanpään lipasto


Rakkain huonekalu minulle on ehdottomasti tämä senkki. Lapsuuden kodissani se lojui vuosikaudet isän työkalujen varastona kellarissa, eikä sille osattu silloin antaa mitään arvoa. Jostain syystä senkkiä on aina kutsuttu Sillanpään lipastoksi, enkä tiedä mistä nimi tulee. Perittyäni sen omaan kotiini, on se aina saanut arvokkaan paikan. Lakkapinta on paikka paikoin kulunut, toinen lukko vähän repsottaa - mutta jykevää tekoa on tämä vanhus, verrattuna nykyajan MDF-hökötyksiin!



Huomenna saamme vieraiksemme Rakkaita Ystäviä entisestä kotikaupungistani. Perheen äidin kanssa olemme tunteneet toisemme varmaan syntymästäni saakka. Monet leikit on leikitty; testailtu äitien huulipunat, piirretty voikukilla taloyhtiön seinä kauniin keltaiseksi, laskettu pulkalla nenä punaisena. Kauniita muistoja ja pitkää ystävyyttä. Jaettu monia iloisia, mutta myös surullisia hetkiä elämässä. On onni ja siunaus omistaa nykyajan minä-keskeisessä yhteiskunnassa ihmisiä, jotka ovat aina luottamuksen arvoisia ja ystäviä isolla Y:llä!



Kesävarpaat


Eilisen sateen jälkeen paistaa taas!

Siispä kesävarpaat toivottavat rentouttavaa tiistaita!








18 heinäkuuta 2009

Mansikkapaikka

Koska keskiviikkoisella asuntomessukäynnillämme emme ehtineet Valkeakosken keskustaan ilmaisille jätskeille, päätimme herkutella ne tänään. Samaan reissuun yhdistimme tutustumisen Apian seikkailupuistoon ja uimarantaan. Pakkasimme pienet eväät kylmälaukkuun, otimme uikkarit ja hiekkalelut mukaan ja ajelimme naapurikaupunkiin retkelle.




Kävelimme Apialle kapeaa hiekkatietä, jonka varrelta nämä kuvat. Aivan kuin paluu menneisyyteen! Upeita vanhoja pihoja ja taloja, aivan joen rannalla. Taas kerran tajusin miten kauniissa maassa saamme asua! Ei tarvitse lähteä kauas "lomalle", koska uutta ihmeteltävää löytyy ihan läheltäkin. Tämän päivän näkymät olivat oikeastaan antoisammat ja paremmat kuin asuntomessujen.








17 heinäkuuta 2009

Mamman marjapiiras

Leivoin eilen käyneille vieraille Rakkaan äitini bravuuria, mustikkapiirakkaa. Tämä menee aina kuin kuumille kiville. Kuva kertonee, ettei tämäkään kerta tehnyt poikkeusta.

Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl kermaviiliä
0,5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
n.0,5 l mustikoita

Vatkaa pehmennyt voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten voimakkaasti. Lisää kuivat aineet edelleen vatkaten. Painele taikina jauhotetuin sormin voidellun ja korppujauhotetun vuoan pohjalle. Pistele pohja haarukalla. Levitä marjat pohjan päälle. Sekoita loput täytteen ainekset ja levitä marjojen päälle tasaisesti. Paista 200 C n.30-40 minuuttia, kunnes täyte ei enää "hölsky". Anna jäähtyä ja nauti vaniljakastikkeen kera.

Tulevaisuuden hankintoja


Lähdin asuntomessuille hakemaan ideaa eteiseemme. Se kaipaa kaappitilojensa osalta täydellistä uusimista. Peililiukuovia, Elfan-ratkaisuja...sen suuntaista olemme kaavailleet, mutta asia hautuu vielä.

Haluaisin löytää myös suhteellisen korkean lipaston tmv. eteisen yhdelle seinustalle, mutta sellaista ei vielä ole osunut kohdalle. Parasta olisi, jos löytyisi joku talonpoikainen vanha kaappi, mutta sen puutteessa esimerkiksi yläkuvan kaltainen ratkaisukin kelpaisi. Tosin korit saisivat olla valkoisia ja korkeuttakin saisi olla enemmän.

Tässä ihana idea lastenhuoneeseen! Meillä kun parin vuoden kuluttua tulee ajankohtaiseksi majoittaa tytöt samaan huoneeseen, en välttämättä hinkua sinne kerrossänkyä. Messukohteessa 26 (ValmisVeera) oli Satuhuoneen kompaktisänky, jonka tyylisen ehdottomasti haluan!

Alempi sänky menee siis pyörien avulla ylemmän alle ja lelulaatikotkin kuuluvat samaan systeemiin! Ja onhan tuon tyylinen sänky kiva myös kun koittaa kavereiden yökyläilyaika. Cielo tai Aventura-sängyt miellyttävät omaa silmääni valikoimassa eniten.

Firman sivuilla on paljon ideoita muihinkin lastenhuoneen ongelmakohtiin. Kalusteet ovat ilmeisesti pääosin espanjalaisia ja 4-5 viikon toimitusajalla tilattavissa. www.satuhuone.com sivuilta löytyy lisäinfoa ja paljon hyviä kuvia! Yritys sijaitsee Tampereella, joten asiointikin olisi meille helppoa.

15 heinäkuuta 2009

Messut koluttu!

Väsynyttä väkeä palasi kotiin asuntomessuilta. Koko päivä siellä hurahti jälleen kerran. Ihan kaikkia kohteita ei jaksettu kiertää ja harmittaa vähän, että juuri ne loppupään isommat talot jäivät osittain näkemättä. Tehtiin siis se "virhe", että aloitettiin kierros suunnilleen numerojärjestyksessä, eivätkä loppukierroksella enää jalat kantaneet tai aivot raksuttaneet, joten oli parempi lähteä kohti kotia!

Odotukset eivät siis ihan täyttyneet. Kai sitä aina messuilla odottaa näkevänsä jotain huikeaa, uutta ja upeaa. Tänä vuonna pääosa taloista vain oli (kerrankin!) normaalien ihmisten normaalin kokoisia koteja, eikä mitään lottovoittajien kartanoita...lukuunottamatta muutamaa.

Yllä oleva kuva on Mika Kallion hulppeasta talosta. Siellä taisin napsia eniten kuvia, koska keski- ja yläkerroksen värimaailma ja kalustus olivat niin kauniita. Jollain tavalla tuli Jenkki-sisustus mieleen, mutta oli siinä suomalaisiakin piirteitä. Kaapistot oli kai mittatilaustyönä tehty joka huoneeseen. Keittiönkin kaapit kuulemma maalattu paikan päällä, joten hienoja (ja kalliita) olivat.

Tämäkin kaunis sohva Kallion talosta.

Ja tässä ihana kaapisto Kallion tyttären huoneesta!


Ja tässä "the" keittiö. Ikkunan edessä oleva penkki on haave-listalla omaan tulevaisuuden omakotitaloon aika korkealla.


Se huomattiin, että moni ulkoapäin todella pramea talo olikin täysi pettymys sisätilojensa osalta, kun taas moni vaatimaton ulkoapäin olikin sisustukseltaan ja ratkaisuiltaan tosi hieno. Monessa talossa oli vanhempien makuuhuoneen yhteyteen sijoitettu pukeutumistila/vaatehuone sekä wc ja kylppäri. Haaveissa nekin.

Nyt tämä mamma suuntaa unten maille, mutta saatan lisäillä messukuvia vielä joku toinen päivä lisää. Huonoja otoksia ovat, koska kuvat pitää napsia niin nopeasti, eikä ehdi tungoksessa miettimään kuvakulmia kovin pitkän kaavan mukaan. Väkeä messuilla siis tänään riitti, koska ilma oli loistava!





14 heinäkuuta 2009

Messuille haikailen ma!

Haaveissa ja toiveissa olisi päästä huomenna asuntomessuille. Josko saamme esikoiselle hoitajan tänne kotosalle, otamme mukaan vain tuon imetettävän, kantorepussa kulkevan version.=)

Aamulla piti siis puistoilureissulla käydä kaupan kautta hakemassa "messuraamattu". Kun vain ehtisi syventyä siihen kunnolla jossain vaiheessa! Ehkä kun ilta pimenee ja lapset nukkuvat....

Eniten tietysti kiinnostaa Mika Kallion sadat neliöt, mutta lähdemme myös hakemaan ideoita pikkuruiseen pihaamme. Ja ainahan sieltä jotain kivoja juttuja tarttuu mukaan (ainakin se kamala kassillinen esitteitä!).

Ensi vuonna Kuopion messuille tuskin ajelemme, mutta seuraavana kesänä ne ovatkin vanhoilla kotikonnuilla Kokkolassa ja sinne pitää sitten taas ehdottomasti päästä.

13 heinäkuuta 2009

Päivän kuva-arvoitus

Tylsää!!! Vettä, vettä, vettä! Tuntuu, että miehen viimeiset lomapäivät valuvat ihan hukkaan, kun mitään ei voi tehdä. Lapset kai vaistoavat vanhempien väsymyksen ja ärtymyksen, eivätkä ainakaan auta asiaa kiukuttelemalla ja keksimällä ties mitä tyhmyyksiä.

Oli siis parempi laittaa isompi lapsi omalle pihalle haukkaamaan raitista ilmaa ja lotraamaan vedellä. Isi sai sillä aikaa pienemmän nukahtamaan päiväunille. No, sitä iloa ei kauaa kestänyt, koska isompi ei halunnut olla yksin ulkona kuin kymmenisen minuuttia.

Ja tässä väsynyt blogisti itse. Kuvassa tämän kesän projekti nro.1 - leikkimökki. Siitä juontaa juurensa myös blogini nimi. Kun tyttäreltämme kysyttiin mikä leikkimökin nimeksi annetaan, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä: "Huitsin Nevada!".

Mökistä uupuu vielä ovi ja toinen ikkuna. Ikkunat löysimme rakennustorilta. Vanhoja ruutuja, joten ajan patinaa löytyy. Ovikin sieltä olisi löytynyt, mutta hinta oli vähän turhan suolainen leikkimökin oveksi.

Mökin terassi on vielä tehtävä, mutta ilman sitäkin voi jo leikit aloittaa. Sisältä olen mökin jo maalannut valkoisella kahteen kertaan, ulkoa mies maalasi vuorilaudat kertaalleen (värinä latte). Lattiaan tulee tummahko harmaa sävy. Verhot ompelin viikonloppuna, vain tangot puuttuvat.

Mutta mökkikään ei edisty näillä keleillä. Parempia ilmoja odotellessa siis.........

12 heinäkuuta 2009

Juhlaa!

Rakas ystäväni sai myöhään eilen illalla pienen poikavauvan. Onnea M&J!

Tänään ajelemme lähisukulaisten kihlajaisiin. Tulevina kuukausina on tiedossa vielä toisetkin kihlajaiset, yhdet rippijuhlat ja yhdet häät. Juhlaan on siis aihetta monella taholla.

Esikoisemme (3v 10kk) halusi eilen katsoa vanhoja kihlajais- ja häävideoitamme. Meillä ollaan siis muisteltu vanhoja ja oltu juhlissa sitäkin kautta.

Tämän ihanuuden saimme kohta kahdeksan vuotta sitten häälahjaksi. Ja suurin on edelleen rakkaus. <3

Aurinkokin näyttää pilkistävän pilvien raosta sateisen yön jälkeen, mikäpä sen mukavampaa! Rauhallista sunnuntaita meille kaikille!

11 heinäkuuta 2009

Koti hoituu ja kroppa puhdistuu!

Kodinhoitotilat ja pesuhuone saunan kera ovat yhtä ja samaa tilaa. Osalla pitkää ulkoseinää ja päätyseinällä on käytetty samaa paneelia kuin vessassa. Suihkuosan seinät on kaakeloitu isolla valkoisella kaakelilla ja kahdessa kohtaa kulkee pystyboordi.

Kuvan naulakko Ideaparkin Pussukasta, rautalankainen kori pesuaineille Blossomista Kokkolasta ja jakkara Ikeasta. Sen sain miehen ensimmäisten kesälomapäivien aikana vihdoin maalattua valkoiseksi.



Aiemmin tilassa oli vain kaksi korkeaa kaappia. Halusimme taas mahdollisimman paljon lapsiperheessä niin tarpeellista säilytystilaa. Likapyykki mahtuu kahteen ulosvedettävään koriin, jotka ovat pesukoneen viereisessä alakaapissa. Muut kaapit vetävät sisäänsä pyyhkeet, lakanat, pesuaineet jne.

Tilaan tulvii luonnonvaloa kahdesta pienestä ikkunasta, mutta myös ulko-ovesta, joka onkin ihana apu kun silloin tällöin kotiutuu kuraisten vaunujen ja hiekassa möyrineen esikoisen kanssa!

Pesin eilen saunan ja kuvassa lauteet ovatkin vielä vähän märät. Tuoksu on ihanan puhdas. Kyllä mäntysuopa saa ihmeitä aikaan!

10 heinäkuuta 2009

Toivonkammari



Helpotushuoneemme on kompakti pakkaus. Laatikostossa samaa korkeakiiltoista ovea ja tasoa kuin keittiössä. Nurkassa könöttää aikoja sitten Ikeasta ostettu kaappi, johon aina välillä meinaan vaihtaa uuden kankaan sinivalkoruudullisen tilalle, mutta muutan mieleni.

Yksi seinä on paneloitu vaakatasoon LuviaWoodin Osmo Colorin valkoisella öljyvahalla vahatulla mäntypaneelilla. Samaa paneelia olemme käyttäneet kodinhoitohuoneessa, josta laittelen kuvia myöhemmin. Lattiassa sama tumman harmaa laatta kuin pesutiloissa.

Vessan huono puoli on pimeys. Mistään ei pääse sinne luonnonvaloa ja valitsemamme valaisin tuntuu olevan liian tehoton. Tähän ongelmaan pitää ajan myötä vielä keksiä ratkaisu, koska varsinkaan talviseen aikaan allekirjoittanut ei näe nyppiä kulmakarvojaan! =)

Vessan peili on löytö Marjamäen Pajutilalta ja naulakko Ideaparkista, Villa Rosmarinista. Oviseinällä, pöntön yläpuolella on lääkekaappina hienosti virkaansa tähän saakka toimittanut Ratian Risto-Matin kaappi, jonka löysin joskus Askosta.

Vessan sininen väri ei enää näin vuoden jälkeen miellytä silmää ja haluaisin maalata sen valkoiseksi...kun vain saisin aikaiseksi ja luvan mieheltä...

Mutta sopiihan se yhteen ainakin tämän taulun kanssa...ja sen sinivalkoruudullisen ovikankaan...

Keittiö tänään

Keittiön osalta remontti on vielä osin kesken. Yläsokkelit puuttuvat ja lattialistan palakin tuosta tiskikoneen kohdalta uupuu. Opiskeluaikoina halvalla käytettynä ostettu tiskikone kaipaisi päivitystä, mutta koska se vielä toimii hienosti, olkoon.

Halusimme keittiöön mahdollisimman paljon kaappitilaa. Korkeakiiltoisista, valkoisista ovistakin olin haaveillut ja ne sain. Yläkaapit ulottuvat lähes kattoon saakka, mutta eivät näytä niin raskailta kahden maitolasisen vaakatasossa olevan kaapin vuoksi.

Jos nyt tekisin jotain toisin, valitsisin varmaan vaaleamman tason. Laminaatti tasona on mielestäni kuitenkin helppohoitoinen ja lapsiperheessä kestävä. Ei tietenkään yhtä kaunis kuin aito puu, mutta....


Erityisen tyytyväinen olen välitilan tapettiin ja lasiin. Helppo pitää puhtaana ja koska tapetti on sävyltään vaalea, eivät roiskeet näy lasissa niin helposti.
Alalaatikostoihin olen aivan rakastunut. Ylälaatikkoon mahtuvat kaikki aterimet, veitset, kauhat yms.yms. Keskimmäinen laatikko on saanut sisäänsä lähes kaikki kuiva-aineet.

Sivuseinällä on neljä normaalisti yläkaappeina käytettävää kaappia, jotka vetävät sisäänsä yllättävän paljon tavaraa. Ennen remonttia tällä seinustalla ei ollut kaappitilaa ollenkaan.

Lattiat asunnossa ovat saarni-mosaiikkiparkettia, lukuunottamatta lastenhuonetta, jonne muovimaton päälle asensimme vaalean laminaatin. Parketit hiottiin ja lakattiin kuultovalkoisiksi. Aluksi väri ei näyttänyt hyvältä, mutta nyt kun silmä on siihen tottunut, en kadu yhtään.

09 heinäkuuta 2009

Remonttia vuoden takaa

Ostimme keväällä 2008 rivarikolmion, joka tarvitsi täydellistä remonttia. Ensimmäistä kertaa elämässämme tartuimme remppahaasteeseen, koska kumpikaan meistä ei mieheni kanssa ollut koskaan esim. tapetoinut tai edes maalaillut isompia pintoja.

Monta uutta asiaa opittiin. Neuvoja saatiin netistä, alan liikkeistä ja appiukolta, joka myös auttoi meitä monessa mutkassa ihan konkreettisesti. Remontti aloitettiin maaliskuussa ja uuteen kotiin muutettiin ennen Juhannusta. Vielä uupuu listoja ymv ...haaveillaan eteisen kaappien uusimisesta ...takapihan terassi kaipaa uutta lautaa ...pihaankin olisi kiva saada vielä parannusta monessa kohtaa. Mutta ei kaikkea kerralla!

Tässä muutama "ennen"-kuva asunnostamme. "Jälkeen"-kuvia lisäilen kunhan ehdin.


Keittiö uhkui 90-luvun halpaa ja rumaa "laatua".



Kylppäri oli nähnyt parhaat päivänsä ja vaikka ennen asunnon ostoa tehty pintakosteusmittaus kertoi kaiken olevan kunnossa, löytyi useasta kohtaa lattiasta suihkun ja saunan kohdalta kosteutta, jota piti koneellisesti kuivattaa muutama viikko.


Saunan aioimme alunperin jättää remontoimatta, mutta uuden kylppärin rinnalla se alkoi näyttää niin karsealta, että uusiksi meni sekin. Ja hyvä niin.


Asunnon ainoa ja PIENI vessamme oli remontin viimeinen kohteemme ja meinasi lopun muuttokiireissä jäädä tekemättä. Onneksi saimme senkin kuitenkin kuntoon ennen muuttoa, sillä asuminen ilman vessaa ei olisi välttämättä ollut kovin kivaa....

Rakkaat tyttäreni

Rakas pieni lapsi, kullannuppunen.
Talven syliin saavuit, täytät sydämen.

Sinä katsot meitä silmin avoimin.
Hymyäsi herkkää kuinka kuvaisin?

Pieni käsi tarttuu käteen luottaen.
Kuinka ymmärtäisin viestin jokaisen.

Pieni lapsi, valtaat koko taloa.
Elämäsi olkoon täynnä valoa.

Joka päivä hiljaa kiitän sinusta,
ihmeellinen lapsi, täynnä aarteita.

Saakoon Taivaan Isä tiesi siunata.
Enkelisi olkoon suoja matkalla.

(A-M Kaskinen)


Tästä se lähtee!

Ajatus omasta blogista on muhinut pinnan alla jo jonkin aikaa. Sateinen päivä ja kuopuksen pitkät päiväunet saivat mamman toimimaan ja nyt tässä kirjoitellaan ekaa blogitekstiä!

Katsotaan mitä tästä vielä kehkeytyy....