29 tammikuuta 2010

Yhdeksän vuotta



Vuonna 2001, tällä samalla päivämäärällä Rakas Äitini eli elämänsä viimeiset hetket. Äiti kuoli haimasyöpään taisteltuaan reilun vuoden. Äiti kuoli kotona. Omassa sängyssä. Äiti oli 50-vuotias.

Äitini oli ihmeellinen nainen. Toivoisin itse olevani yhtä kärsivällinen, ystävällinen, iloinen ja auttavainen lähimmäisiäni kohtaan. Äitini oli epäitsekäs, ajatteli kolmen lapsensa etua ennen omaansa. Äiti osasi leipoa ja tehdä ruokaa, maailman parasta.

Minun on edelleen vaikea keksiä äidistä mitään huonoja puolia. Edes teini-iässä en muista meidän riidelleen. Äiti jaksoi aina kuunnella ja kannustaa, oli läsnä. Ei äiti pyhimys ollut, mutta minun silmissäni täydellinen esikuva.

Ääneen sanottuna yhdeksän vuotta kuulostaa pitkältä ajalta. Mutta KAIKKI on edelleen tuoreessa muistissa ja ikävä saa vieläkin kyyneleet silmiin. Erityisesti viime vuosina olen kaivannut äitiä. Omien lasten syntymän myötä oman äidin neuvot ja ohjeet olisivat olleet kalliita.


Olen kiitollinen niistä vuosista jotka äidin kanssa sain viettää.

Jokainen päivä on lahja.




24 tammikuuta 2010

Suloista sunnuntaita!




Pakkaslunta satelee hiljalleen. Kuopus on keksinyt uuden "leikin" - sylkykuplien teon suullaan. ;) Elämä on ihmeellistä. Perjantaina siivottu koti on saanut kuorrutteekseen leluja ja vaatteita joka puolelle. Esikoisen ohjelmassa on iltapäivällä naapurintytön synttärit. Mies haaveilee ostavansa digijärkkärin. Ja sitä vastaanhan minulla ei ole mitään - paitsi että se ei ole ilmaista! Kuvien ottaminen nykyisellä pokkarilla on turhauttavaa tässä valon vähyydessä. Mutta osaisinko järkkärillä ottaa yhtään sen parempia kuvia? Eilinen viiden miljoonan lottopotti meni sivu suun, mutta meni se muiltakin. Viikon päästä otetaan sitten se seitsemän milliä.


Ajatusten virtaa....=)


21 tammikuuta 2010

Adi Dassler




Kahden raskauden jälkeen kengännumeroni on kasvanut lähes kahdella! Jalkapöytä on laskeutunut ja jalkani on aikamoinen lättänä. Koska noita kilosiakin olisi jokunen karistettavana, oli käytävä ostamassa uudet lenkkarit. Edelliset ovat vielä hyvässä kunnossa, mutta auttamatta liian pienet!

Toivon todella että näillä lenkkareilla saan taivaltaa monta kilometriä tuntematta kipua. Ongelmani kun on jo pidempään ollut varpaiden puutuminen reippaassa kävelyvauhdissa. Kun puutuminen lenkin edetessä pahenee, alkaa kipu. Ja kipuun loppuu kävelyinnostuskin. =/


Lisää lapsia tähän talouteen ei hankita. En uskalla ottaa sitä riskiä että kengät näyttävät jalassa kohta enemmän suksilta. =)

Pakkasta on 17-astetta, joten lenkki-ilma ei ole ihan paras mahdollinen. Eilen hain sikapiikin itselleni ja kylläpä osasi olla kipeä käsivarsi koko yön! Kipu säteili erikoisella tavalla myös samalle puolelle päätä. Toivotaan että suoja tautia vastaan on nyt hankittu!

17 tammikuuta 2010

Siilinkarille ja takaisin










Pakkasta -9, pilvistä ja vähän tuulistakin, mutta hieno ulkoilusää! Siispä suuntasimme koko perheen voimin luistelemaan Näsijärven jäälle. Mukana kuumaa kaakaota ja eväsleivät. Pienin nukkui vaunuissa koko matkan, isompi jaksoi isin kanssa luistella takaisin pidemmän reitin kautta. Jää oli paikkapaikoin huonossa kunnossa ja luminen, mutta hyvin luisti silti!


Allekirjoittaneella oli uudenkarheat luistimet jalassa kolmatta kertaa tänä talvena (n.12:n vuoden tauon jälkeen!). Jalkoihin sattui aikalailla, mutta selkeästi kipu hellittää kun malttaa pitää välillä taukoja ja kun luistin muovautuu jalkaan sopivaksi. Vaunuja työnnellessä on helpompi pysyä pystyssäkin! ;)

13 tammikuuta 2010

Toteutunut toive!



Nelivuotiaamme toivoi hartaasti jo syyskuussa syntymäpäivälahjaakseen leikkikeksejä. Etsin kaikki lelukaupat, nettikaupat ja kyselin tutuilta olivatko missään sellaisiin törmänneet. Ei löytynyt ennen eilistä.

Menimme kaverini kanssa Pajutilan "kaikki -50%" -rääppiäisiin ja siellähän niitä oli! Oli pyöreitä ja sitten näitä voileipäkeksien näköisiä. Lisäksi oli pakko ostaa muutama pikkuporkkana.
Todella aidon näköisiä ovat ja siksipä yhdessä keksissä on jo pienet hampaan jäljet.;)

Kekseliästä keskiviikkoa kaikille! =)

11 tammikuuta 2010

Juhlan jälkeen


1-vuotiasta on nyt juhlittu ja hauskaa oli! Herkuteltiin mm. itse tehdyillä mansikkamarengeilla ja daim-kinuskikakulla - slurps! Marenkien resepti on TaikinaTaivaasta ja kakun resepti Hellapoliisin käsialaa. Näitä tehdään vielä uudestaankin!


Lunta on nyt vallan mahdoton määrä - ihanaa! Aamulla käytiin lähipuistossa luistelemassa ja meidän 4-vuotiaasta on kehittynyt jo melkoinen taituri. Luistelu ei enää muistuta kävelyä, vaan se oikeasti näyttää jo hienolta!




Se vaan harmittaa, että näin hyvillä pakkaskeleillä pitää joka ikinen jalkakäytävä ja polku hiekoittaa. Ja vielä niin leveästi ettei pulkkaa mahdu vetämään raapimatta pohjaa rikki. Potkukelkkakin olisi turha ostos näillä leveyspiireillä. Mutta eipä pääse kukaan liukastumaan!


08 tammikuuta 2010

Vuosi sitten

Aamupäivällä 8.1.2009 minulla oli aika yliaikaiskontrolliin äitiyspoliklinikalle. Raskausviikkoja oli kasassa jo 42, mutta vauva ei antanut merkkejä alkavasta synnytyksestä. Ultrassa selvisi, että lapsivettä oli jäljellä enää yksi sentin lammikko ja käynnistys päätettiin laittaa alulle samantien.

Mies palasi töihin ja minä pääsin suoraan synnytyssaliin ja oksitosiinitippaan. Synnytys käynnistyi nopeasti ja piti soitella mies mukaan menoon. Klo 13.45 puhkaistiin kalvot ja supistukset tihenivät. Ilokaasun voimalla edettiin ja klo 16.30 anestesialääkäri tuli laittamaan epiduraalin. Se ei kuitenkaan ehtinyt vaikuttaa lainkaan, sillä vauva syntyi jo klo 16.58! Ponnistusvaihe kesti 12 minuuttia.

Saimme kallisarvoisena lahjana toisen tyttäremme. <3
Neiti painoi huikeat 4665g ja oli 51 senttiä pitkä!
Nyt on yhteistä taivalta takana tasan vuosi.






Neiti nro.2 on ollut todella helppo vauva. Aika kultaa muistot tietysti nopeasti ja ensiviikkojen väsymys ja vauvan itkut unohtuvat pian. Kaikenkaikkiaan tyytyväinen, kärsivällinen ja iloinen rakkauspakkaus meille kuitenkin on suotu.


Lahjaksi 1-vuotiaamme sai Tripp Trappin. Ja onnellinen saaja oli lahjastaan! Hihkuu innoissaan päästessään saman pöydän ääreen muiden kanssa. Tähän saakka kun on istunut tarjottimella varustetussa syöttötuolissaan kaukana muista. ;)

Elvis olisi täyttänyt tänään 75-vuotta, mutta me juhlistamme vielä paljon tärkeämpää persoonaa. Synttärivieraat saapuvat vasta sunnuntaina, joten tiedossa on siivoamista ja leivontaa. Pakkaspäivänä tällainen puuhastelu sopiikin oikein hyvin!

01 tammikuuta 2010

Hyvää Uutta Vuotta - Gott Nytt År - Happy New Year 2010!



Joulu on vietetty ja pukin tuomat lahjat kiinnostavat lapsia edelleen. Joulukoristeet alkavat kyllästyttää äitiä ja toinen maljakossa olevista pikkukuusista on alkanut puskea uutta vaaleanvihreää vuosikasvua!


Eilen ajelimme serkkuni häihin Etelä-Pohjanmaalle. Hääpari oli todella kaunis ja kuulin parhaan morsiamen isän puheen ja LAULUN ikinä! Vieläkin tulee tippa silmäkulmaan muistellessa. Enoni lauloi tyttärelleen laulun "I loved her first" (YouTube:sta videoita kyseisestä laulusta löytyy pilvin pimein)

Tästä on hyvä jatkaa alkanutta vuotta! Miehellä ohjelmassa tänään uuden tiskikoneen asennusta. =)