27 huhtikuuta 2010

Kutsuvieraana

Ei, en ole raskaana. =) Kuvan paita vain lähti mukaan tämän illan Polarn O. Pyretin Tampereen avajaisista. Raitapaitaa pitääkseen ei onneksi tarvitse olla odottava!

Pääsin kurkkaamaan, hipelöimään ja shoppaamaan kyseisen liikkeen valikoimaa jo etukäteen, kun kaikki kanta-asiakkaat saivat mahdollisuuden osallistua kutsuvieraana tänä iltana olleisiin avajaisiin. Aika paljon väkeä liikkeeseen ahtautuikin, mutta ihan hyvin mahtui katselemaan. -15% lähti tämän ja tytöille ostamieni farkkujen hinnasta pois.


Tykkään PO.P:n vaatteista, kirkkaista väreistä ja laadukkaista kankaista, mutta ovathan ne aika hintavia. Uskon kuitenkin, että esikoiselle ostetut kestävät helposti myös nuoremmalle ja jälleenmyyntiarvoakin löytyy.

Onnea ja menestystä ketjun uusimmalle tulokkaalle siis! Minusta saavat ainakin vakioasiakkaan! =)





18 huhtikuuta 2010

Menetetty ihanuus...


Tullut vähän taukoa tähän bloggailuun. Muiden sivuilla olen kyllä lähes päivittäin surffaillut, mutta täällä meillä ei juuri mitään niin järisyttävää ole tapahtunut, että olisin siitä tänne mitään päivittänyt. Kevät on täällä, vaikkakin tänä aamuna satoi lunta! Tuulikin on aivan kamalan kova, joten piti kaivaa lasten toppahaalarit takaisin esille.


Ylläoleva kuva on lainattu huuto.netistä. Tuota kerrossänkyä yritin meille huudella tällä viikolla, mutta meni valitettavasti sivu suun. =/ Olisi ollut just passeli meidän pieneen lastenhuoneeseen, kun on pituudeltaan vain 170cm. Pienellä maalauksella (valkoiseksi tietysti!) olisi ollut kuin piste iin päälle meidän neideille. Mutta pitää jatkaa metsästystä. Ehkä joku päivä osuu kohdalle vielä paremmat sängyt! Saa vinkata jos joku on jossain vastaaviin törmännyt!!!


04 huhtikuuta 2010

0404


Isi sai tänä aamuna nukkua pitkään ja herätä kolmen neitokaisen suloiseen onnittelulauluun. Isi täyttää tänäKIN vuonna 25. ;) Kakussa oli tosin vain yksi kynttilä. Ja kakkuna se ihanainen banoffee, josta en viimeksi ehtinyt ottaa kuvia. Laitan tähän vielä reseptinkin, jos joku haluaa kokeilla! Muistaakseni olen sen kopioinut UnelmaUllan sivuilta.


Banoffee

Pohja:
300g suklaadigestivejä
100g voita

Täyte:
397g kondensoitua maitoa
2-3 banaania
2,5dl Flora vispiä
2tl vaniljasokeria
kaakaojauhetta

- Murustele keksit ja sekoita sulaan voihin. Painele seos halkaisijaltaan 20cm irtopohjavuokaan, myös reunoille. Laita pohja jääkaappiin jähmettymään.
- Irrota etiketit maitotölkistä ja laita tölkki vesikattilaan kiehumaan alhaisella lämmöllä kolmeksi tunniksi. Tölkin pitää olla kokoajan veden peitossa!
-Avaa purkki ja kaada tiivistynyt kondensoitu maito pohjan päälle ja laita vuoka takaisin jääkaappiin jäähtymään.
- Vaahdota Flora vispi, mausta vaniljasokerilla.
- Pilko banaania toffeen päälle, peitä kermalla ja pilko lisää banaania kerman päälle. Sihtaa kaakaojauhetta päälle.
(Banaaniviipaleet eivät tummu jos pyöräytät ne sitruunamehussa).

Isi sai synttärilahjaksi liian pienet Crocsit, jotka äiti joutuu mennä vaihtamaan ensi viikolla isompiin. Lisäksi isi pääsee tänään äidin kanssa jonnekin kivaan paikkaan syömään, kun tyttöjä saapuvat hoitamaan miehen veli ja hänen vaimonsa.

Oikein nautinnollista ja levollista Pääsiäisen jatkoa teille!