30 heinäkuuta 2010

Maailmanpyörässä



Viime kesänä Kukkaisviikkojen maailmanpyörä jäi kokonaan näkemättä, mutta tänä vuonna virhe korjattiin! Eilen alkuillasta uskaltauduttiin koko perheenä kyseisen vekottimen kyytiin. Vähän hirvitti miten tuo vilkas 1,5v kyydissä pysyy, mutta onneksi kukaan ei tippunut. ;)





Ahvenanmaan ja maailmanpyörän välisenä aikana on ehditty ajella Pohjanmaalle ja viettää siellä aikaa sukuloiden ja tavaten ihania ja rakkaita ystäviä! Vaikka aina siellä ollessa haikailen Pohjanmaalle takaisin asumaan, totesin kuitenkin miehelle juuri eilen, että olisi sekin kurjaa jos pääsisi vain käymään Tampereella, eikä voisi täällä mennä omaan kotiin nukkumaan öitään!


Jos vain joskus lottopotti osuisi kohdille, niin tietäisin heti että ostaisin yhden talon lapsuuden kotikaupungistani ja toisen täältä Pirkanmaalta. Mutta sitä ennen on ihan hyvä näin.

Mies lähti esikoisen kanssa junalla mummolaan viikonlopun viettoon. Minä ja pienempi neiti viettelemme yhteistä aikaa kotosalla. On tämä elämä vaan helppoa yhden lapsosen kanssa. Vaikka puolensahan näissäkin asioissa on. Arki alkaa taas maanantaina miehen töihinpaluun merkeissä. Katsotaan miten lähtee rullailemaan...


18 heinäkuuta 2010

I love Åland

Tiistaina alkuillasta ajeltiin Turkuun ja nukuttiin siellä yksi yö hotellissa. Keskiviikkoaamuna aikaisin hypättiin Amorellan kyytiin ja seilattiin Ahvenanmaalle. Koskaan aiemmin ei olla siellä käyty, mutta vannon ettei tämä eka kerta jää viimeiseksi! Aivan upea paikka - NIIIIIIN kaunista!!





Ensimmäinen päivä kierreltiin lähinnä Maarianhaminassa. Ihmisvilinää oli aika paljon, johtuen varmaankin juuri käynnissä olleista Meripäivistä. Toisena päivänä aloitettiin Kastelholman linnasta ja Jan Karlsgårdenilta. Sieltä yllä olevat kuvat. Matkaa jatkettiin iltapäivällä Eckeröhön ja sieltä löytyi mahtava (erityisesti lapsiperheille sopiva) paikka - Käringsund.


Lempiuimapaikka oli ehdottomasti Nabben aivan Maarianhaminan keskustan tuntumassa. Lapsiystävällinen, koska syvään veteen saa kahlata monta kymmentä metriä.


Sydän sykkyrällä ihastelin koko reissun ajan ahvenanmaalaisia taloja ja pihapiirejä ja ahmin silmilläni kaikkea ympärillä näkyvää. Ilmat olivat koko matkan ajan loistavat ja luontokin kukoisti kauneimmillaan. Nähtiin paljon lampaita, hevosia ja joutsenia. Maistettiin ekaa kertaa kuuluisaa pannukakkua. Mainitsemisen arvoinen paikka on myös Pizzeria Fantasia Maarianhaminassa - normaali pizza oli kooltaan perhepizzan kokoinen...ja minä kun tilatessa ihmettelin miksi tarjoilija pariin kertaan varmisti ettenkö oikeasti halua että puolitamme yhden pizzan. ;)))

Paljon ehdittiin vajaassa kolmessa päivässä nähdä, mutta varmasti paljon ihania paikkoja jäi myös näkemättä. Seuraavalla kerralla vaihdetaan ehkä auto pyöriin........ :)