Rakkain huonekalu minulle on ehdottomasti tämä senkki. Lapsuuden kodissani se lojui vuosikaudet isän työkalujen varastona kellarissa, eikä sille osattu silloin antaa mitään arvoa. Jostain syystä senkkiä on aina kutsuttu Sillanpään lipastoksi, enkä tiedä mistä nimi tulee. Perittyäni sen omaan kotiini, on se aina saanut arvokkaan paikan. Lakkapinta on paikka paikoin kulunut, toinen lukko vähän repsottaa - mutta jykevää tekoa on tämä vanhus, verrattuna nykyajan MDF-hökötyksiin!
Huomenna saamme vieraiksemme Rakkaita Ystäviä entisestä kotikaupungistani. Perheen äidin kanssa olemme tunteneet toisemme varmaan syntymästäni saakka. Monet leikit on leikitty; testailtu äitien huulipunat, piirretty voikukilla taloyhtiön seinä kauniin keltaiseksi, laskettu pulkalla nenä punaisena. Kauniita muistoja ja pitkää ystävyyttä. Jaettu monia iloisia, mutta myös surullisia hetkiä elämässä. On onni ja siunaus omistaa nykyajan minä-keskeisessä yhteiskunnassa ihmisiä, jotka ovat aina luottamuksen arvoisia ja ystäviä isolla Y:llä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti