20 maaliskuuta 2011

Huone helpotuksen


Lääkekaapin virkaa toimittaa Risto-Matti Ratian luomus.


Otin näitä kuvia jo pari viikkoa sitten, mutta en ole ehtinyt blogiin päivittää. Vessamme oli ennen vaaleansininen, mutta saatiin siitä edes vähän tilavamman oloinen koppi maalaamalla valkoiseksi. Projekti on osin kesken, koska paneliseinän nurkista puuttuvat edelleen ohuet listat. Ne on pakko laittaa, koska paneleihin meni pakostakin maalia, ne kun oli remontin yhteydessä lisätty paikalleen vasta seinän (siniseksi) maalaamisen jälkeen ja pienet koloset piti tuputtaa valkoisella maalatessa.


Pystykaapissa oli aiemmin sini-valkoruudullinen kangas. Löysin uuden harmaaruutuisen kankaan Witikkalan Kartanosta ja teetin uuden verhon. Tykkään. Myös wc-rullateline oli ennen sinivoittoinen, mutta maalautin sen työpaikallani harmaaksi.

14 maaliskuuta 2011

Kotimaan matkailua

Aika kehnossa kelissä viime perjantaina ajeltiin viikonlopun viettoon Pohojommaalle. Ollaan viimeksi käyty siellä sukuloimassa heinäkuussa, joten oli jo aikakin mennä! Vaikka ilma oli harmaa, oli meillä kivat kolmisen päivää. Nähtiin paljon kavereita ja sukulaisia!


Eilen paluumatkalla napsin vauhdista ylläolevat otokset. Vanhat, harmaantuneet ladot aakeella laakeella pellolla ovat NIIN kauniita! Vaikka jo kymmenisen vuotta olen asunut poissa näistä maisemista, ikävä tänne on aina. Kunpa välimatka olisi vähän lyhyempi.

10 maaliskuuta 2011

Jäljet


Viime viikolla sain vihdoin pitkään mielessä olleen idean toteutettua. Tyttöjen jalan- ja kädenjäljet ikuistettua kehyksiin. Ikean mustalla sormivärillä sotkettiin, mutta tykkään lopputuloksesta.


Vietän kotipäivää nuoremman neidin kanssa, joka on kovassa nuhassa ja yskässä. Kuumetta ei onneksi ole. Tämä päivä otetaan levon kannalta, jotta jaksetaan ajella viikonlopuksi sukuloimaan pohjoisempaan Suomeen. Itselläni on ollut viime viikkoina outoa hengenahdistusta, joka tuntuu pahentuneen parina viime päivänä. Soitin jo terveyspalvelujen neuvontaankin, koska yön pimeinä tunteina kehitin jo ties mitä kauhukuvia keuhkoveritulpista yms. Sieltä kehotettiin seuraamaan tilannetta ja hakeutumaan päivystykseen jos olo huononee. Toivottavasti vaiva häviää!

Kolotuksista ja hengenhaukonnasta huolimatta toivottelen jokaiselle antoisaa loppuviikkoa! Meidän viikonloppumme alkaa ihan kohta. Laukut odottavat jo töistä palaavaa isiä eteisessä! :)


05 maaliskuuta 2011

Home alone


Mies ja tytöt lähtivät eilen mummolaan kahdeksi yöksi ja äiti sai viikonlopun ajaksi omaa aikaa - niin luxusta! Ja mitä tekeekään äiti-ihminen saadessaan vapaata? No siivoaa tietysti! Ja kun mielenrauha siivouksen myötä saavutetaan, on aika rentoutua ja nauttia kättensä töistä, ulkoilusta, herkutella ja humputella. Loppuukohan multa aika ennenkuin tuon kaiken saan tehtyä? :)




Tässä näkymiä meidän neitien yhteisestä huoneesta. Ja ei, meillä ei todellakaan näytä lastenhuoneessa koskaan näin siistiltä. Kuvia varten on tehty aikamoinen tavaroiden karsinta! Vanha levitettävä penkkisänky on kuulemma isopappani tekemä ja kulkenut suvussa vuosikaudet. Siinä nukkuu meidän 2-vuotiaamme.




Tässä 5-vuotiaan esikoisemme tärkein unikaveri. Saanut sen vastasyntyneenä, enkä olisi arvannut juuri tästä tyynystä tulevan niin tärkeä! On se sen näköinenkin, mutta ihanan pehmeäksi kulunut. Saan kuulemma lainata jos alkaa täällä yöllä yksin pelottaa.