29 elokuuta 2009

Huvilakauden päättäjäiset




Länsirannikolla juhlitaan tänään Venetsialaisia. Senpä kunniaksi sytytin minäkin ulos muutaman kynttilän. Kesäkauden päättymistä olisi kiva juhlistaa täälläkin päin maata, mutta pommitteluja en suuremmin kaipaa. Riittää että vuoden vaihtuessa sitä räiskettä saa kuunnella naapuruston pikkupoikien (ja isompienkin...) toimesta.

Pimenevään iltaan tunnelmoimaan jääden...

-HaHa-

28 elokuuta 2009

Kolhutonta elämää


Aikanaan esikoiselle serkuilta peritty pehmustettu kypärä on taas löytänyt uuden käyttäjän. Pikkuneiti kun ryömii jo kovaa, yrittää nousta matalien huonekalujen varaan ja istuu tomerasti. Sitten kuuluu "tömps" ja itku alkaa.

Kypärä estää pahimmat kolhut ja kuhmut, vaikka jatkossakin muksahduksia varmaan säikähdetään ja muutama kyynel vuodatetaan. Kypärä ei esteettisyydellään ketään sykähdytä, mutta se ei tässä tilanteessa ole pääasia. Pää on se pääasia. <3

Kolhutonta viikonloppua itse kullekin!




27 elokuuta 2009

Leipä naisen tiellä pitää


Imuroitu on. Haettu isompi neiti kerhosta. Nukutettu pienempää pariinkin otteeseen. Ulkona kaivettu pihalyhtyjä varastosta. Rikkaruohoja revitty ja kesäkukkia siistitty. Leikitty kauppaa, jätskikiskaa ja Kreikan lomaa. Pelattu jääkiekkomailalla ja tennispallolla sählyä takapihalla. Maistettu Aronian marjaa ja ihmetelty miten esikoinen voi tykätä niistä?!


Mitä muuta sitä ihminen voi torstailtaan kaivata?

Ehkäpä säkillinen irtokarkkeja ja hetki omaa aikaa illalla ois kiva, mutta tieto lähestyvästä viikonlopustakin on ihan jees.

26 elokuuta 2009

Syksyn tuoksua



Sainpas vihdoinkin haettua ulos muutaman krysanteemin! Arvoin pitkään kaupassa minkä värisiä ottaisin, mutta päädyin (yllätys!) valkoisiin. Keltaiset olivat vähän tylsän näköisiä, ja vaaleanpunaiset ja lilat näyttivät jo valmiiksi aika kärsineiltä. Katsotaan nyt kauanko säilyvät hengissä hellässä hoidossani, vaikka nämä ovat onneksi aika kiitollisia hoidettavia mikäli oikein männävuosilta muistan.

Valurautainen kukkateline on mummoni minulle antama. Se on ollut meillä sisälläkin, mutta viime vuodet ulkona. Vähän on musta väri haalistunut, mutta hyvin hoitaa virkansa tuollaisenakin.

24 elokuuta 2009

Mamma shoppailee


Tässä (osa) sunnuntain shoppailureissun saldosta. Pankkitilin saldo pieneni, mutta olipas kiva kerrankin löytää ITSELLE jotain. Esikoinenkin ihmetteli kotiin palattuani, että "Etkö sää ostanu mulle mitään?".

Kasan alimmaisena Gina Tricotin ruskea neuletakki, harmaa neuletakki Lindexiltä -50% ja Seppälästä petroolinsininen mekko, joka on ihana legginsien kanssa. Jokunen vuosi sitten Seppälä vaikutti aina niin sekavalta ja suttuiselta kaupalta, mutta nykyään sieltä löytää silloin tällöin tosi kivoja juttuja! Lisäksi matkalla mukaan tarttui jotain pientä kivaa Body Shopista...


Mekon virkatut yksityiskohdat ovat kauniita.


Niin, ja löysinkö häihin sopivat juhlavaatteet? Nooooo...en ihan vielä. =) Yksi varteenotettava löydös laitettiin varaukseen, tai sopiva koko tilattiin toisesta liikkeestä. Toivotaan että se on sitten se "oikea", eikä tarvitse enää uudelle reissulle jalkautua.

21 elokuuta 2009

Kesäistä viikonloppua!




Tiedossa on ilmeisesti aika lämmin viikonloppu. Suunnitelmissa on saattaa leikkimökin maalaus- ja kuistiprojekti loppuun (lue: hoitaa tyttöjä kun mies ahkeroi mökin parissa).

Jos sunnuntaina on sateisempaa, niin taidanpa silloin suunnata juhlapukukauppaan. Lähitulevaisuudessa on tiedossa useammat häät ja ois kiva löytää puku, jota voisi käyttää niissä kaikissa. Inhoan juhlavaatteiden etsimistä (koska kun etsii, ei varmasti löydä!), mutta pakko kai se on. Ja olis sunnuntaille vielä tuon eteiskaaoksenkin selvittelyä, mutta saapas nyt nähdä ehdinkö/jaksanko...


Kuten kuvista näkyy, saan minäkin jotkut rehut kukoistamaan.=) Itse asiassa luulin jo tappaneeni maitotonkassa olleen Marketan alkukesällä ja leikkasin sen kokonaan alas. Sepä päätti vielä kasvaa isoksi uudelleen ja mikäs sen mukavampaa!

20 elokuuta 2009

Halpaa remontointia




Koska talouskatselmuksemme mukaan tällä hetkellä ei budjettivajeesta johtuen ole mahdollista uusia koko eteistä, päätin, että jotain on kuitenkin pakko saada uusia. Eikä maksanut paljon!

Vanhat vetimet pois ja uudet tilalle, ja oikeasti ilme koko eteisessä muuttui tosi paljon parempaan! Vielä kun tuon avonaulakon saisi jotenkin siistittyä niin silmäkin saattaisi levätä katsellessa eteisen suuntaan. Visio siihen olisi jo valmiina, mutta toteutus ontuu kun kaksi neitiä pyörii jaloissa 24/7. Kuvia koko eteistilasta tämän hetkisessä tilassa en viitsi edes julkaista...

Ja ajatelkaa, noita yläkuvan vetimiä oli myynnissä samaisessa rautakaupassa josta nuo uudet hain! Kuka noita ostaa?

19 elokuuta 2009

Viherpeukaloiden sukua?

Tämä postaus sopisi paremmin tuonne paskamutsi-sivustolle, mutta näettepä nyt miten etevä näissä viherasioissa olen....

Kukkakauppias sanoi, että tämä kukka (lankaköynnös?) on helppo pitää elossa kun sitä vain muistaa kastella. No, kasteltu on, mutta näyttääkö olevan hengissä? Onkohan vielä elpymisen suhteen toiveita? Jos se vaikka vaan vähän lepäilee pitkän kasvukauden päätteeksi ja alkaa uuden kasvun piakkoin? =)
Pakko oli reppana siirtää ulos, kun alkoi keittiön lattia olla sen verran täynnä pieniä kuivuneita lehtiä.



Allaoleva pussilakana on aika vanha. Luulen, että se on pikkuveljeni äitiyspakkauksesta (vm.-81). Miss Betty Button siinä lukee ja lapsihahmoja on aika monta erilaista. On sen verran hyvää puuvillaa, että on kestänyt kaikki nämä vuodet tosi hyvänä ja nyt toimii meillä pienimmän peittona. Retroa, etten sanoisi!





18 elokuuta 2009

Oma koti kullan kallis


Kun meille astuu ulko-ovesta sisään, nenä osoittaa aikalailla suoraa tähän tekstiin vastakkaisella seinällä. Pitkään mietin mikä olisi meille sopiva seinäteksti, enkä halunnut sellaista joka löytyisi joka huushollista. Carpe Diem on ihan kiva, ei siinä mitään, mutta halusin jotain muuta.

En enää jaksa muistaa missä tähän lausahdukseen törmäsin, netissä kuitenkin. Se tuntui omalta ja tilasin sisustustarran Art4U:sta viime kesänä. Toimitus oli nopea ja tarra oli suhteellisen helppo kiinnittää. Epäilen kuitenkin suuresti, että sen irti saaminen ilman maalipinnan vaurioitumista on mahdotonta. Mutta irti sitä ei tarvitse saadakaan!

Jos kuva on epätarkka, tekstissä lukee "Be it ever so humble, there´s no place like home". Ja vapaa suomennos: "Olipa miten vaatimaton tahansa, ei ole parempaa paikkaa kuin koti".

Tähän tekstin alle olen jo pitkään halunnut löytää sopivan kaapin. Valkoisen, n.130cm korkean. Olisi ihana jos löytyisi vanha aarre, mutta ei uustuotantoakaan tyrmätä. Jos tiedät mistä sellaisen voisin löytää, kerrothan? Kaappiin sijoittaisin eteiseen liittyvää tavaraa...eli siis sitä pipoa, lapasta, huivia jne.jne.

16 elokuuta 2009

Lastenhuone




Isosisko asustelee omassa yksiössään asuntomme "länsisiivessä". Huoneen yhdellä seinällä on kolme valkoista, lattiasta lähes kattoon korkeaa vaatekaappia, korkeakiiltoisin ovin. Ikkunan alla on Ikeasta ostettu Expedit-kirjahylly vaakatasossa.

Siihen mahtuu jos jotakin; kirjat, CD:t, legot ja palikat sekä koreihin rutkasti tavaraa nukenvaatteista ja astioista aina lääkärileluihin asti! Viereisellä seinustalla on lelupenkki, joka on myös hankinta Ikeasta.

Toistaiseksi huoneessa on hyvin tilaa moneen menoon, mutta parin vuoden kuluttua voi tilanne olla toinen. Silloin huonetta asuttaa nimittäin myös pikkusisko, joten tilaa säästäviä ratkaisuja mietitään jo nyt.


Leppoisa lauantai

Soutelua


Marjan poimintaa


Luonnon kauneuden ihastelua


14 elokuuta 2009

Voimaannuttavaa viikonloppua!


Ihanaa että tänään on perjantai! Viikko on mennyt nopeasti, mutta erityisesti tänään olen aivan poikki. Yöunet lasten valvomisten takia ovat todella vähissä. Toivon ensi yöksi parempaa, koska huomenissa starttaamme mummolaan.

Suunnitelmissa on poimia marjoja (pappa tietää parhaat marjapaikat!), käydä soutelemassa (esikoiselle ostetut pelastusliivit saavat vihdoin käyttöä) ja omissa suunnitelmissani on myös käynti (yksin!) Witikkalan Kartanossa. Sinne mennään sekä ihastelemaan että ehkä myös löytämään jotain pientä kivaa.



Vanhalle pesukoneelle sanomme jäähyväiset tänään. Korjaaminen olisi tullut maksamaan lähes uuden koneen verran, joten teimme eilen kaupat uudesta masiinasta. Toivon mukaan se kestää edes sen kahdeksan vuotta mitä edellinen!

Kuvissa muuten vanhat A-tikkaat, jotka legendan mukaan on tehnyt oma pappani. Monessa ovat olleet mukana, mutta sehän tekee niistä vain entistä kauniimmat! Olleet meillä kotona olohuoneen ja makkarinkin koristeena. Viimeiseksi apuna leikkimökkiprojektissa.


12 elokuuta 2009

Pesukone sökönä


Kahdeksan yhteistä vuotta. Hyviä hetkiä; luulin että ikuista kumppanuutta. Aina luotettava, ahkera. Hyvännäköinen, suhteellisen hiljainen ja hyvältä tuoksuvakin.


Mutta eilen tapahtui jotain, jota olen jo jonkin aikaa osannut pelätä. Et enää välittänyt yhteisestä sopimuksestamme. Vetemme ei enää sinulle kelpaa, et jaksa hoitaa hommiasi. Aloitat, mutta sitten väsähdät. Oletko jo liian vanha. Uupunut tekemään aina samaa hommaa. Ymmärrettäväähän se on.

Toivon, että vielä paranet. Huoltomies toteaa sen lähipäivinä. Toivottavasti vain ei pyydä hoidostasi liikaa, koska siinä tapauksessa tiemme eroavat ja otan uuden. Haaveissa jo siintää ylläoleva komistus. Haaveeksi myös jää, koska kotiäidin tili ei pursu.

Jään kaipaamaan sinua jos lähdet. Mutta vielä jaksan uskoa yhteiseen tulevaisuuteen, vanhenemiseen yhdessä.

AEG - taattua laatua.





11 elokuuta 2009

Porin valu


Koska ikivanha, kotoani peritty lättypannu on vuosikaudet lojunut pölyttymässä kattilakaapissa, piti se saada uusiokäyttöön. Muistaakseni jossain toisessa blogissa olen törmännyt tällaiseen ideaan ja halusin kokeilla samaa. Mielestäni nätti ja myös turvallinen - varmasti tulenkestävä - kynttilän alunen!







Samalle pannulle mahtuu seitsemän kynttilää, isompaa tai pienempää. Tämä tulee iltojen pimetessä olemaan kovassa käytössä!



Mitä ilmeisimmin pannu on siis Porin Valun valmistama. Olisikin mielenkiintoista tietää vieläkö näitä Porista saa? Ja mitä numero 2 logon alla tarkoittaa?

Syksyinen perinne


Valitan epätarkkaa kuvaa, mutta käynee selväksi mitä nämä putelit ovat?

Kun jokunen vuosi sitten palasin ensimmäisen lapsen jälkeen työelämään, minut houkuteltiin ostamaan kyseisen firman tuotteita. Siitä saakka niitä on pitänyt tilailla lisää silloin tällöin ja kun suihkusaippua alkoi osoittaa loppumisen merkkejä, piti taas ottaa yhteys Dermosileille.

Olemme perheenä tykästyneet E-sarjan suihkugeeliin ja itse en enää voi kuvitella pärjääväni ilman saman sarjan "jokapaikan"-rasvaa (kuvassa vasemmalla). Tällä kertaa tilasin kokeeksi myös keittiösaippuaa ja lapsille mansikan tuoksuista kylpyvaahtoa.



08 elokuuta 2009

Lasten sunnuntai


Huomenna pääsee Prinsessamme nro.1 elämässään ensimmäistä kertaa elokuviin. Taitaa olla aikamoinen ihmetys ja elämys. Menemme katsomaan Viiru & Pesonen - Muisti pätkii. Toivon mukaan popcorni on hyvää ja leffa kivaa katsottavaa myös äidille.

Muilta osin viikonloppu on kulutettu tehokkaasti. Sain tänään vihdosta viimein ikkunat pestyä tämän kesän osalta! Projektia on viivyttänyt taloyhtiömme maalausurakka, mutta nyt se on ohi ja ikkunat kuravapaat.


05 elokuuta 2009

Näsinpuistossa ja Tallipihalla






Aamupäivä vietettiin tänään piknikillä ystävän ja hänen lapsiensa kanssa Näsinpuistossa. Lapset saivat purkaa energiansa kiipeillen ja keinuen, äidit rupatella ja pienimmät nukkua päiväunensa vaunuissa.


En lakkaa ihastelemasta Tallipihaa ja sitä ympäröivää puistoaluetta. Kuin palaisi kymmeniä vuosia ajassa taaksepäin! Heinät seipäillä, kukko kiekuu ja hevoset rouskuttavat heiniään.

Olisi se vaan aika erilaista karauttaa aamuisin vossikalla kyläkauppaan. Joskus tekisi kyllä itse kullekin hyvää hidastaa tätä elämän tahtia ja nauttia maisemista ilman kiirettä.



03 elokuuta 2009

Sudenko Rento?


Tällainen komistus majaili leikkimökin seinustalla, kun palasimme aamulla puistoilemasta! Enpä ole tainnut noin isoa sudenkorentoa nähdä koskaan - ainakaan näin läheltä ja pitkään.


Huomenna suunnitelmissamme on tehdä itse viiliä. Meidän kohta 4v on sitä pyytänyt niin usein (on Ti ti-nalle DVD:llä nähnyt miten se tapahtuu), että onhan se jo pakko toteuttaa. Sen suurempia suunnitelmia meillä ei olekaan ja hyvä niin.


02 elokuuta 2009

Banaanikakkua


Tähän kakkuun uppoavat meidän taloudessa aina ne tummuneet banaanit, joita kukaan ei halua enää syödä.



100 g margariinia
3 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
0,5 dl kermaa tai maitoa
2 banaania


Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi.
Vatkaa munat yksitellen joukkoon.
Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä muussattu banaani ja kerma/maito vuorotellen.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 150 asteessa n. tunti. (Tällä kertaa pidin kakkua uunissa 1h 20min).


01 elokuuta 2009

Monenlaista puuhaa


Satanut on taas ja ropissut, mutta juuri nyt paistelee armas aurinko. Mies lähti esikoisen kanssa etsimään lähimetsistä hyvää mustikkapaikkaa. Saa nähdä saavatko saalista!




Viime päivät on kulutettu puistoillen, pyöräillen ja kotihommia tehden. Pääsinpä miehen viimeisenä lomapäivänä vähän hemmottelemaan itseänikin, kun käytin Äitienpäivälahjaksi saamani lahjakortin intialaiseen päähierontaan. Oli mielenkiintoinen ja todella rentouttava kokemus! Suosittelen!




Torstaina käväisin tyttöjen kanssa Tallipihalla, jossa näin Kukkaisviikkojen kunniaksi on monena päivänä erityistä ohjelmaa. Silloin tunnelman kuumensi Hot Pois - palomiehistä koostuva bändi, joka opetti lauluillaan lapsille mm. hätänumeron ja käyttäytymistä hätätilanteessa. Päästiin kurkkaamaan ihan oikeaan paloautoonkin. Äidin Tallipihalle houkutteli Villa Harmonien koju, josta jotain pientä mukaan tarttuikin taas kerran...