28 marraskuuta 2009

1.adventti


Huomenna se on, 1.adventti. Ei kyllä oikein joululta vielä tunnu, mutta onhan tässä aikaa. Eilen tuotiin jo vähän joulukoristeita ja lisää valoja sisätiloihin. Kuvassa tytön kerhoaskartelu. Kynttilöitä on polteltu ahkerasti, mutta silti jotain puuttuu - lumi!

Sääennusteet povaavat tämän saman kelin vielä jatkuvan, mutta aiomme ensi viikolla siitä huolimatta ja ehkä myös sen takia hakea joulutunnelmaa Tallipihalta. Seimi, aasi, lampaat ja jouluiset tuoksut. Ehkäpä ne saavat jotain aikaan tuolla sydämen sopukoissa. Ja lapsille pitää ehdottomasti käydä näyttämässä myös mm. Sokoksen näyteikkunan joulumaisemia. Köyhällä on halvat huvit.=)

Tontut kuulemma kurkkivat juuri tällä hetkellä kovasti ikkunoista ja sen varjolla esikoinenkin käyttäytyy välillä hämmästyttävän kiltisti.

Rauhaisaa adventtiaikaa kaikille!

25 marraskuuta 2009

Huopikkaat, huopikkaat...

Nämä ihanuudet löysivät meille tiensä viime viikonloppuna. Olen pitkin syksyä harmitellut, kun tuon 10-kuisen jalat olivat aina (pakkasilla) ulkoilun jälkeen kylmät. Toppatossut eivät villasukan kanssakaan riittäneet ja isosiskolta perityt kengät olivat vielä liian isot eivätkä pysyneet jalassa.

Jämsän seudulla sijaitsee ainakin kolme huopatehdasta, joiden tuotosta nämäkin koon 21 huopikkaat ovat. Ovat todella helpot laittaa lapsen jalkaan, eikä varpaita varmasti palele! Sen verran on kasvunvaraa, että väliin mahtuu villasukkakin kovilla pakkasilla. Niitä odotellessa siis...




Meillä viuhahtelee tällainen pieni kiitäjä. Viime viikolla tämä huippuhieno taito opittiin ja sitä reenataan jatkuvasti lisää! Pienistä vastoinkäymisistä ei lannistuta yhtään, vaan aina noustaan ja jatketaan yrityksiä. Tömähdellään milloin pyllylleen ja milloin nenälleen. Mutta kun vauhtiin päästään eikä suurempia esteitä osu reitin varrelle, saatetaan edetä jo muutama metrikin! Ikää 10,5kk. Saman ikäisenä ovat meidän molemmat neidot lähteneet kävelemään.




Eilen saapui postissa tämä komistus. Päätin hommata meille kunnon kaffekoneen ja jahkasin tämän ostoa pitkään, mutta olen tyytyväinen päätökseen. Itse en kahvia juo ja mieskin litkii sitä töissä niin paljon, että keitin meillä porisee oikeastaan vain viikonloppuaamuisin ja vieraiden tullessa. Onneksi otin harjattua terästä olevan mallin. Tässä ei näy sormenjäljet!

17 marraskuuta 2009

Kuka sammutti valot?


Voi tätä synkkyyttä, sumua ja harmautta! Viime viikolla saimme nauttia lumesta, pulkkamäestä ja valoisammasta marraskuusta, mutta taas palattiin tähän masentavaan ilmanalaan. Kuviakin on sisätiloissa niin tuskallista ottaa tällä valomäärällä ja pyydän anteeksi niiden huonoa laatua, mutta parempaan en vain pysty!



Jokunen viikko sitten ajelimme Espoon Ikeaan ja sieltä ostimme Granemon kaapin eteiseen. Se todella ajaa asiansa, sillä sisälle mahtuu tosi hyvin lasten talvivaatteita ja onpa siellä tilaa myös äidin eniten käyttämille laukuille.





Nuorimmaisemme on oppinut seisomaan ilman tukea ja muutaman askeleenkin jo ottaa! On niin ihana seurata tuota kehitystä. <3

Tätä syksyä varjostaa tietysti myös tuo paljon hehkutettu sikainfluenssa. Eilen pienempi tytöistä sai rokotteen ja isomman vuoro on viikon kuluttua. Toivotaan että ehtivät vaikuttaa ennenkuin tauti meihin iskee. Emme ole täysin linnoittautuneet neljän seinän sisälle. Esikoinen käy normaalisti päiväkerhossa ja kuorossa, mutta kauppoihin en ehdoin tahdoin lähde lapsia tällä hetkellä roudaamaan.

Joulua ei vielä suuremmin olla suunniteltu. Päätetty on, suvun kesken, että tänä vuonna aikuisten kesken ei vaihdella lahjoja. Lahjotaan vain lapsia. Aikuiset pääsevät joulutunnelmaan muilla keinoin. Aatto aiotaan viettää oman perheen kesken kotona ja ajella sukuloimaan sitten välipäivinä. Uusi Vuosi vaihdetaankin sitten serkkuni häissä, joten ohjelmaa sen suhteen ei tarvitse itse kehitellä!


08 marraskuuta 2009

Joulun Lapsi


Toista vuotta peräkkäin olemme perheenä ottaneet osaa Patmos Lähetyssäätiön joulu-operaatioon. Tarkemmin voitte tutustua kampanjaan heidän omilla sivuillaan. Tänä vuonna kohteena ovat romanialaiset lapset. Kasasimme yhdessä joululahjan 4-vuotiaalle tytölle. Pakettiin sai oma nelivuotiaamme valita kaupasta mieleisiään vaadittuja tarvikkeita; mm. pitkähihaisen paidan, pipon, hanskat, nuken, hygieniatarvikkeita, värit ja värityskirjan jne.

Vielä ehtii mukaan! Haastan siis jokaisen blogiani lukevan. Jos et enää ehdi kasata konkreettisesti omaa pakettia, voit koota sen myös virtuaalisena ja lahjoittaa haluamasi summan rahaa. Menevät varmasti tarpeeseen!

Kun taas alkaa kaupat olla pullollaan joulukrääsää ja lapset pläräävät lelulehtiään kiilto silmissä, on hyvä muistaa niitä joilla asiat eivät ole ihan niin hyvin kuin meillä. Ja aika monta turhaa lahjaa voisi joskus jättää ostamatta ja lahjoittaa niihinkin kuluvat rahat tarpeessa oleville. Hyviä keräyskohteita on toki muitakin, mutta tässä yksi!

06 marraskuuta 2009

Perjantaipullaa


Piiiiitkästä aikaa päivittämässä Huitsin Nevadaa. Hetken tauko on johtunut monesta asiasta. Varmaan enimmäkseen syysväsymyksestä, mutta eipä ole juuri uutta kerrottavaa/kuvattavaa tässä huushollissa ollutkaan. Nyt alkaa pahasti näyttää myös siltä, että sisustuspainotteiseksi tarkoitetusta blogistani on tulossa leivontapainotteinen hyvää vauhtia.=) Tämä pimeys ja syys saa ainakin oman sokerinhimoni kasvamaan...

Yllä kuva perjantaipullista. Ohje on hyväksi havaittu ja kopioitu TaikinaTaivaasta. Tarjuska tekee taikinastaan 20 megapullaa. Minun tyylilläni pyörittelen samasta taikinamäärästä 36. Todella herkullisia!!




Jatkuva hämäryys ja pimeys on nyt hetkeksi vaihtunut myös ihanaan valkeuteen! Lunta on tullut koko päivän ja edelleen satelee, kuten kuvasta näkyy. Aamulla kokeiltiin lasten kanssa jo pulkan ja liukurin luistoa ja hienosti onnistui, vaikka nurmikko alta vähän paistoikin.

Viikonlopun ohjelmassa on meidän 4-veen kuoroharjoituksia ja ensiesiintyminen Isänpäivänä. Tätä spektaakkelia ovat tulossa seuraamaan myös miehen vanhemmat ja sisarukset siippoineen. Pöytävaraus paikallisesta ravitsemusliikkeestäkin on tehty, joten ruoanlaitto saa sunnuntailta jäädä. Kahvitellaan sitten Rakkauskakun kera meitillä lounaan jälkeen. Tättähäärälle kiitos reseptistä! Tätä on jaettu eteenpäin todella paljon! =)

Oikein rentouttavaa viikonvaihdetta kaikille!