30 heinäkuuta 2010

Maailmanpyörässä



Viime kesänä Kukkaisviikkojen maailmanpyörä jäi kokonaan näkemättä, mutta tänä vuonna virhe korjattiin! Eilen alkuillasta uskaltauduttiin koko perheenä kyseisen vekottimen kyytiin. Vähän hirvitti miten tuo vilkas 1,5v kyydissä pysyy, mutta onneksi kukaan ei tippunut. ;)





Ahvenanmaan ja maailmanpyörän välisenä aikana on ehditty ajella Pohjanmaalle ja viettää siellä aikaa sukuloiden ja tavaten ihania ja rakkaita ystäviä! Vaikka aina siellä ollessa haikailen Pohjanmaalle takaisin asumaan, totesin kuitenkin miehelle juuri eilen, että olisi sekin kurjaa jos pääsisi vain käymään Tampereella, eikä voisi täällä mennä omaan kotiin nukkumaan öitään!


Jos vain joskus lottopotti osuisi kohdille, niin tietäisin heti että ostaisin yhden talon lapsuuden kotikaupungistani ja toisen täältä Pirkanmaalta. Mutta sitä ennen on ihan hyvä näin.

Mies lähti esikoisen kanssa junalla mummolaan viikonlopun viettoon. Minä ja pienempi neiti viettelemme yhteistä aikaa kotosalla. On tämä elämä vaan helppoa yhden lapsosen kanssa. Vaikka puolensahan näissäkin asioissa on. Arki alkaa taas maanantaina miehen töihinpaluun merkeissä. Katsotaan miten lähtee rullailemaan...


2 kommenttia:

  1. Uskaltauduitte maailmapyörän kyytiin! =) En käynyt siellä viime vuonna ja taitaa tämänkin vuosi jäädä väliin. Ehkä sitten ensi vuonna!

    Kyllä minäkin välillä mietin asumista lapsuudenkodin maisemissa, mutta koti on nyt täällä ja ihana koti onkin!

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä meitä vähä pelotti. ;) Tolla ukko-Kullalla on pienehkö korkeenpaikan kammo, joten nostin hattua että se uskalsi tulla!

    Et taida tänä vuonna enää kyytiin ehtiä - ja tällä tuulella se ei ehkä ois kovin kivaa ollukaan.

    Ihana koti teillä kyllä on! Ei sieltä tarvikaan haluta pois! :)

    VastaaPoista