04 joulukuuta 2009

Kuusen tuoksua




No nyt niitä on meilläkin, kaksin kappalein! Pikkukuusia siis. Monissa blogeissa olen niitä ihaillut ja pitihän sellaisia meillekin saada. Senkin takia käteviä, että näihin ei tuo 11-kuinen pääse käsiksi. Voi siis olla ettei tänä jouluna meidän talouteen hommata isoa kuusta ollenkaan. Sen verran vilkasta sorttia tuo neiti, että kuusi voisi saada kyytiä.




Villa Harmonien Sadulta hain viikolla numerot adventtikynttilöihin. Sadulta ostin myös kaksi nuppivedintä yllä näkyvän eteisen kaapin oviin. Tuunattiin siis Ikean kaappia vielä astetta paremmaksi.

Muutama valoisampi päivä on piristänyt todella paljon ja tänään tein oikein suursiivouksen perjantain kunniaksi! On ihana aloitella viikonloppua hyvältä tuoksuvassa ja siistissä kodissa. Harmillisesti esikoisella nousi tänään kuume, mutta toivon mukaan tauti menee pian ohi. Itsenäisyyspäivälle ei ole suunnitelmissa mitään ihmeellistä ohjelmaa. Linnan juhlia töllötetään kyllä, kun ei taaskaan kutsu kolahtanut laatikkoon.


Tunnelmantäyteistä viikonloppua teille kaikille!

-HaHa-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti