24 syyskuuta 2010

Ahlman



Eilinen iltapäivä kului mukavasti lasten kanssa Ahlmanin ammattiopiston ympäristössä, jossa oli MUUTAMA (!!!) muukin ihminen meidän lisäksemme. Luulin, että siellä olisi jokunen kotiäiti lapsineen ja kourallinen eläkeläisiä, mutta ihmispaljous oli valtava!

Ohjelmassa oli siis poniratsastusta, vasikkatalutusta, hevosia, pieneläintalo avoinna yms. ja lisäksi sai ostaa monenlaista syötävää, juotavaa ja kädentaidoin valmistettua asiaa. Lapset tietysti nauttivat eniten eläinten näkemisestä. Ilmakin suosi meitä.

Oma astia unohtui kotiin, mutta aion ehdottomasti poiketa joku päivä hakemaan maitobaarista Ahlmanin ammujen maitoa! Uskomatonta, että näin lähellä Tampereen keskustaa tuntuu aivan kuin olisi kaukana maalla. Ihana paikka!

Tänään aloitin päiväni työhaastattelussa. Viimeistään puolentoista viikon kuluttua selviää onnistiko. 105 hakijaa, joista 10 valittiin haastatteluun, eli jo tämä oli voitto. Edelleen toki mietin haluanko viedä lapset hoitoon, mutta jos työpaikan saisin, olisi siitä nyt entistä vaikeampaa kieltäytyä, kun tietää kuinka moni sitä tavoitteli!

Aamulla herätessä päällimmäisenä oli tietysti mielessä työhaastattelu, kunnes mies kaappasi syliin ja onnitteli. Vanhenen tänään ja näköjään aika tavalla, koska en enää itse muista syntymäpäivääni! ;) Lahjan ostin itselleni jo maanantaina (ne haaveilemani El naturalistat...!) ja aamulla sain ruusuja. Kuulemma illalla menemme koko perheenä vielä jonnekin valitsemaani paikkaan syömään.

Hulinaviikonloppu tiedossa. Esikoisen kaverisynttärit ovat sunnuntaina ja niiden järjestelyyn ja suunnitteluun tässä on viime viikot aikaa kulutettukin. Ja neitiä jännittää NIIN kamalasti! ;)

Mukavaa syksyisen kirpsakkaa viikonloppua teille kaikille!


5 kommenttia:

  1. Siis paljasjalkaisena tamperelaisena miltei häpeän tunnustaa, etten ole Ahlmannilla ikinä käynyt, ohi kyllä ajanut. Pitäisi kyllä ehdottomasti käydä!!

    Oikein paljon ONNEA sinne suunnalle ja iloista juhlapäivää! Minkäslaiset Naturalistat sä nyt sitten lahjaksi itsellesi valitsit?! :)

    VastaaPoista
  2. Paljon,paljon ONNEA :DD, laulaisin jos osaisin.

    Teilläpäs on varsinainen vauhti päällä ja sehän on vaan mukavaa. Ei pääse syksyn tylsyydet masentamaan.
    Pidän puekkuja pystyssä työnhaussasi ja oikeastaan olen varma että sinut valitaan, olet tietty paras !

    Reipasta ja kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille! ;)

    Ahlman on tosiaan vierailemisen arvoinen paikka. Erityisesti tollasina spesiaali-päivinä, kun siellä näkee vielä enemmän ku normaalisti.

    http://www.elnaturalista.com/files/Image/n722_black(5).jpg
    Tollaset naturalistat lähti meille. ;) Toivottavasti linkki pelittää.

    Kiitos Mariannelle peukutuksista! Paras valittakoon. ;)

    VastaaPoista
  4. Ahlmanin Anna (rouva Gabriel Ahlman) kiittää saamastaan huomiosta, oli oikeaa markkinahenkeä, kiitos teidän rakkaiden vieraiden.
    Oli ilo katsella lasten ilmeitä kun pääsivät koskettamaan oikeaa LEHMÄÄ (vasikkaa, joka epäilyttävästi näytti mullikalta)ja tällä kertaa grillimakkaraakin riitti loppuun asti. Rievä kyllä katosi nopeammin kuin osasimme arvioida, pahoittelemme. Hyvä ilma suosi myös ja takasi kivan tunnelman.

    VastaaPoista
  5. Iso kiitos Anonyymi teille jotka olitte nähneet niin suuren vaivan kaiken järjestämisessä!!! Ensi vuonna tulemme varmasti uudelleen!

    (Vai järkkäättekö näitä 2 krt vuodessa?) Seuraillaan lehti-ilmoituksia tarkasti... ;)

    VastaaPoista