18 helmikuuta 2010

Appelsiinimuffinssit



Kaksi vanhaa, kuivahtanutta appelsiinia odotti aamulla keittiössä. Olisin voinut kipata suoraan biojätteisiin, mutta päätin hyötykäyttää reppanat ja kaivoin joskus Pirkka-lehdestä talteen leikkaamani appelsiinimuffinireseptin esiin. Nämä ovat kyllä tosi herkullisia! Ohjeen mukaan taikinasta pitäisi riittää 12:een muffinssiin, mutta itse sain kasaan vain yhdeksän.





1 appelsiini (kuori+mehu)
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
100 g voita tai leivontamargariinia
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

Kuorrutus:
1 1/2 dl tomusokeria
1 rkl appelsiinimehua

Lisäksi:
12 kpl Amerikan muffinivuokaa

1. Pese appelsiini huolellisesti. Raasta appelsiinista kuori ja purista siitä mehu (1 dl). Vaahdota munat ja sokeri. Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Lisää rasva muna-sokerivaahtoon.

2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja appelsiinin raastettu kuori keskenään. Lisää taikinaan jauhoseos vuorotellen appelsiinimehun kanssa varovasti sekoittaen (Huom! Jätä 1 rkl appelsiinimehua kuorrutusta varten).

3. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia. Jäähdytä muffinit.

4. Sekoita tomusokerin joukkoon appelsiinimehu. Levitä kuorrutus muffinien päälle ja koristele halutessasi appelsiinin makuisilla nonpareilla.

2 kommenttia: