06 syyskuuta 2009

Rompetori Nekalassa


Viikko sitten harmittelin, kun missasin Kangasalla olleen rompetorin. Siitä viisastuneena laitoin kalenteriin ylös tämän viikonloppuisen ja heti aamutuimaan sinne ajelin. Rompetta oli, mutta aika vähän. Toinen puoli puistosta oli tavallisten markkinakojujen, metrilakun ja pomppulinnan valtaama.

Keskityinkin enemmän varsinaiseen rompe-/kirpparipuoleen ja tein muutamia kivoja löytöjä. Monta ihanuutta jäi myös ostamatta, mm. emalisia vateja ja ruostunut öljylyhty, mutta en vain osannut perustella niiden tarvetta itselleni riittävästi jotta olisin ne ostanut omikseni.

Kauniimpaa paikkaa tällaiselle tapahtumalle saa hakea! Puisto isoine puineen ja maahan tippuneine lehtineen, vossikan kavioiden kopse ja muurinpohjalettujen tuoksu. <3



Hopean värinen kulunut lautanen. Kaunis itsessään. Etsii vielä hetken paikkaa kodissamme. Ehkä käyn ostamassa kasan eri kokoisia valkoisia kynttilöitä ja sijoitan sen olohuoneeseen...katsotaan.

Ruskean nahkalaukun ostoa mietin jonkin aikaa. Kaksi suloista mummelia sitä myi, huimat 3€ maksoin. Laukku tuoksahtaa vanhalta ja haluaisinkin sen hajun pois...vinkkejä? Auttaisikohan kenkälankki ja suihkaus hajuvettä? =) Juuri tällaisia käsilaukkuja olen katsellut moneen kertaan mm. Stockalla, mutta hinta on ollut vähän eri luokkaa, siksi jäänyt aina ostamatta.



Näistä lapasista pulitin 7€, mutta ovat sen verran kauniit ja käsityön taidonnäyte (ainakin minun mittapuullani!), että ehkä se ei ollut liikaa. Saman nallen nassu koristaa vanhimman tyttäremme punaisia lapasia, mutta kuvan tumput matkaavat lahjaksi ystäväni vauvalle.

Viikonloppu on ollut tehokas muiltakin osin. Mies leikkasi eilen pensasaidan pihamme ympäriltä ja me muut keräsimme oksia ja haravoimme lehtiä sen jäljiltä aika vauhdilla. Ennen sitä sain rentoutua kampaajalla ja nyt on kuontalo siltä osin valmis viikon päästä vietettäviin miehen veljen häihin.

Tänään tehtiin heti aamutuimaan pitkä kävelylenkki ja testattiinpa samalla lastenvaunujen maastokelpoisuus, kun oikaisimme metsäreittiä kotiin. Maavara ei ihan joka kohdassa riittänyt, mutta ihmeesti tuo pienimmäinen sai nukuttua, vaikka heilui vaunujen tahdissa puolelta toiselle!

Innolla uutta viikkoa päin!




1 kommentti:

  1. Myös Kangasalan rompetori oli hiljaisempi kuin heinäkuussa joten luulen että et jäänyt paljosta paitsi vaikka unohdit.

    Lautanen on kiva :) Teet varmasti siihen kivoja asetelmia.

    Kassin tuoksuttomaksi saattamiseen ei taida ideoita irrota...omasi kuulosti hyvältä...tuhti ruiskaus hajuvetta ja ah mitä glamouria !

    Reipasta viikoa :)

    VastaaPoista