17 heinäkuuta 2009

Tulevaisuuden hankintoja


Lähdin asuntomessuille hakemaan ideaa eteiseemme. Se kaipaa kaappitilojensa osalta täydellistä uusimista. Peililiukuovia, Elfan-ratkaisuja...sen suuntaista olemme kaavailleet, mutta asia hautuu vielä.

Haluaisin löytää myös suhteellisen korkean lipaston tmv. eteisen yhdelle seinustalle, mutta sellaista ei vielä ole osunut kohdalle. Parasta olisi, jos löytyisi joku talonpoikainen vanha kaappi, mutta sen puutteessa esimerkiksi yläkuvan kaltainen ratkaisukin kelpaisi. Tosin korit saisivat olla valkoisia ja korkeuttakin saisi olla enemmän.

Tässä ihana idea lastenhuoneeseen! Meillä kun parin vuoden kuluttua tulee ajankohtaiseksi majoittaa tytöt samaan huoneeseen, en välttämättä hinkua sinne kerrossänkyä. Messukohteessa 26 (ValmisVeera) oli Satuhuoneen kompaktisänky, jonka tyylisen ehdottomasti haluan!

Alempi sänky menee siis pyörien avulla ylemmän alle ja lelulaatikotkin kuuluvat samaan systeemiin! Ja onhan tuon tyylinen sänky kiva myös kun koittaa kavereiden yökyläilyaika. Cielo tai Aventura-sängyt miellyttävät omaa silmääni valikoimassa eniten.

Firman sivuilla on paljon ideoita muihinkin lastenhuoneen ongelmakohtiin. Kalusteet ovat ilmeisesti pääosin espanjalaisia ja 4-5 viikon toimitusajalla tilattavissa. www.satuhuone.com sivuilta löytyy lisäinfoa ja paljon hyviä kuvia! Yritys sijaitsee Tampereella, joten asiointikin olisi meille helppoa.

2 kommenttia:

  1. Kivoja huomioita olit tehnyt lastenhuoneista...meikä tyttö vilahti lähes silmät kiinni niiden huoneiden kohdalla :- oho.

    Niitä komero / lipasto ratkaisuja kyllä katselin mielenkiinnolla...jotenkin säilytys tilat on aina riittämättömät tai muuten vaan epäkäytännölliset.

    VastaaPoista
  2. Sattuneesta syystä nuo lastenhuoneetkin kiinnosti...=)

    Nobelin rauhanpalkinnon saa myöntää sille, joka keksii joskus sellasen säilytysjärjestelmän, jossa kaikki pysyy järjestyksessä, kaiken löytää helposti ja kaikki mahtuu sisään tilavasti. Pitäs kai olla pari erillistä huonetta "komerotilaa".

    VastaaPoista