02 kesäkuuta 2010

Kiviä ja hiekkaa





Viime sunnuntaina alkoi projekti, joka jatkuu huomenna kun saadaan lastenhoitoapua. Kivet loppuivat kesken, joten niitä oli tilattava lisää! Projektin nimi on siis "etupihan rinne kuntoon". Aika helppoa ja nopeaa homma on ollut, koska itse ainakin luulin kivien asetteluun menevän monta viikkoa. ;) Isoja kun ovat, tulee nopeasti valmiin näköistä.


Suodatinkangas paistaa kivien välistä ja sinne on tarkoitus laittaa hiekan ja sementin sekoitusta, joka kastuessaan sitten jähmettynee. Murikat ovat kyllä sitä kokoluokkaa, että aikamoinen myrsky saa tulla että liikkeelle lähtevät, mutta parempi tehdä työ kunnolla alusta loppuun. Ja kuulemma, jos/kun kivien väliin ajan saatossa tippuu lehtiä yms. saavat rikkaruohot niistäkin hyvän kasvualustan. Siksi siis hiekka-sementti rakoihin, jotta kitkemisiltä tulevaisuudessa vältytään.

Tuijien väliin on tarkoitus istuttaa pikkutalviota (en valitettavasti löytänyt kuin sinisenä, mutta menköön). Perennaistutus, joka jo kuvissa näkyy, on punertavaa patjarikkoa. Samaa perennaa tulee rinteeseen myös valkoisena ja valkoista on maksaruohokin, jota aion johonkin kohtaan tunkea. Ja kolme pensasta ylhäällä ovat vaaleanpunaista pensashanhikkia.


Laittelen lisää kuvia kunhan saadaan kokonaan valmista. Mutta ihan kivaa tämä "puutarhailu" onkin! Eikä ollenkaan NIIN vaikeaa kuin olen kuvitellut. ;)


Nyt vielä ulos nauttimaan ilta-auringosta! Vaikka on tuolla pihalla oltu taas koko päivä...


PS. Tättähäärä...et saakaan noita vuorenkilpiä! Päädyttiin säilyttämään ne kaikki, koska muuten rinteeseen olisi tullut vähän liiankin paljon kiveä. Sorry...=/


2 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää teidän rinne. Yritin eilen itsekin napsia kuvia pihalta, mutta kaikki kuvat eivät onnistuneet. Aurinko paistoi niin kovasti. =) Jotain kuitenkin juuri päivittelin, lisää sitten kun saan kuvattua.

    Rinteestä tulee varmasti kaunis, kun olette saaneet sen valmiiksi. Ja kyllä puutarhahommat ovat kivaa ajanvietettä! :)

    Kyllähän joita kukkia on tullut pihaan jo aikalailla istutettua, ettei haittaa vaikka en saakaan vuorenkilpiä.

    VastaaPoista
  2. Aurinko haittas vähän munkin kuvauksia, mutta eipä nää mun fotot muutenkaan oo niin laadukkaita ikinä...;)

    Sormet syyhyää jo päästä huomenna roudaamaan kiviä! Siinä hauis kasvaa ja hiki virtaa. =)

    VastaaPoista